Järjestö- ja nuorisotyön kehittämishankkeet

Järjestö- ja nuorisotyön kehittämishankkeet on esitelty seuraavassa alan tutkimus- ja kehitystyön painopistealueittain:

Nuorisotyö ja nuorisopolitiikka


Kunnallisen nuorisotyön haasteet kunta- ja palvelurakenteen murroksessa -hanke
(1.10.2005-31.3.2007)
Hankkeessa selvitettiin nuorisotoimien tilanteita eri puolilla Suomea sekä levitettiin tietoa rakennemuutoksen haasteista ja nuorisotoimien kehityssuunnista.

Hankkeen päähuomioita, tapausesimerkkien kuvauksia, liitedokumentteja ja linkkejä on ja niitä tulee vuonna 2007 lisää hankkeen kotisivulla.

Nuorisoilmiö – Hankasalmen kunnan nuorisotyön kehittämishanke 

Humanistinen ammattikorkeakoulun järjestö- ja nuorisotyön yksikkö ja Hankasalmen kunta ovat aloittaneet yhteistyön kunnan nuorisotyön kehittämiseksi Nuorisoilmiö – Hankasalmen kunnan nuorisotyön kehittämishankkeessa. Nuorisoilmiö -hanke käynnistyi helmikuussa 2008 jatkuen 31.12.2008 saakka. Yhteistyösopimusta on tarkoitus jatkaa rahoituksesta riippuen 2010 vuoteen saakka.

Tavoitteena on kehittää Hankasalmen, keskisuomalaisen runsaan 5500 asukkaan kunnan, nuorisotyötä. Hankkeessa on tavoitteena luoda uusien toiminnallisten innovaatioiden myötä toimintamalli kunnan sisäisten toimijoiden ja alueellisten toimijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä nuorisotyössä. Yhteistyö tavoitteena on saavuttaa etuja kaikkien toimijoiden hyväksi ja laajemman alueellisen hyödyn saavuttamiseksi. Toimijat tulevat tietoiseksi toistensa osaamisesta ja jakavat osaamistaan nuorisotyön palveluiden tuottamiseksi. Uuden yhteistyömallin kautta on tavoitteena tarjota Hankasalmen nuorille laadukkaampia ja monipuolisempia nuorisotyön palveluita ja lisätä nuorten määrää palvelujen tarjonnan piirissä.

HUMAKin järjestö- ja nuorisotyön yksikön Äänekosken kampuksen lehtorit ja yhteisöpedagogiopiskelijat tulevat osallistumaan hankkeen kehitystyöhön opetussuunnitelman puitteissa erillisten ja erikseen sovittavien työoppimisten, projektien sekä ryhmätöiden kautta. Hankasalmen kunta tarjoaa opiskelijoille oppimislaboratorio ympäristön, jossa voidaan testata ja toteuttaa erilaisia nuorisotyön toimintamalleja ja toteuttamistapoja.

Yhteyshenkilö:
nuorisotyön koordinaattori Marjo Kolehmainen
p. 020 7621 373
etunimi.sukunimi@humak.edu
Nuorisotyön koordinaattorin toimipiste on Jyväskylässä.


Nuorisotoimialan uudet tuulet -hanke (1.4.2007 - 31.3.2008)
Nuorisotyön, nuorisopalvelujen ja nuorisopolitiikan näkymät Suomessa 2007.

Hankkeessa seurataan valtakunnallisen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmatyötä ja kehittämishaasteita sekä tarkastellaan eri toimijoiden rooleja ja haasteita lapsi- ja nuorisopolitiikan toimijoina.  

Kumppaneita ovat Lääninhallitusten nuorisotoimet, Suomen Kuntaliitto, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry, joukko nuorisotyön edustajia kuntien, alueiden ja eri organisaatioiden nuorisotyössä, vastaavasti lapsi- ja nuorisopoliittisten toimien edustajia, sekä HUMAKin nuorisotyön ja kansalaistoiminnan tutkimus- ja kehitystyöstä vastaavia henkilöitä ja soveltuvin osin opiskelijaryhmiä.
Samalla seurataan nuorisotyön huomiointia kunta- ja palvelurakennetta jäsentävän puitelain edellyttämissä kuntien selvityksissä ja toimenpidelinjauksissa.

Yhteyshenkilö:
Petri Cederlöf
p. 020 7621297
etunimi.sukunimi@humak.edu

Vuonna 2007 päivittyvää lisätietoa sekä esimerkkikuvauksia nuorisotoimista ja nuorisopolitiikasta rakennemuutosten haasteissa on luettavissa liitetiedostoina.

Palaa sivun alkuun

Pääkaupunkiseudun nuorisotyön ytimissä
Hankkeen tarkoituksena on luoda monimuotoinen tutkimuskokonaisuus pääkaupunkiseudun nuorisotyöstä. Se on jatkumoa Mikko Salasuon (2006) tutkimukselle Atomisoitunut sukupolvi. Tutkimushankkeessa ovat mukana Helsingin, Espoon ja Vantaan nuorisotoimet sekä Nuorisotutkimusverkosto ja HUMAK.

Yhteyshenkilö:
Mikko Vatka
p. 020 7621 264
etunimi.sukunimi@humak.edu

Hankkeen kotisivut

Kannuste
Nuorisotyön ja kansalaistoiminnan osaamisverkosto Keski-Suomessa.

Yhteyshenkilö:
kehittäjä Kati Soanjärvi
p. 020 7621 282

Hankkeen kotisivut

Preventiimi
Preventiimi on eteläisessä Suomessa toimiva ehkäisevän päihde- ja huumetyön nuorisotyöverkosto. Se on aloittanut toimintansa Opetusministeriön avustuksella vuonna 2003. Verkostoon kuuluvat kunnallistennuorisotoimien lisäksi ehkäisevää päihdetyötä tekeviä järjestöjä. Preventiimi tekee yhteistyötä Etelä-Suomen lisäksi myös Pietarissa, Tukholmassa sekä Virossa. Preventiimin jäsenet ovat ehkäisevää päihdetyötä tai päihdekasvatusta nuorten parissa tekevät ammattiliaset.

Preventiimi tekee yli koulutusohjelmarajojen ulottuvaa ehkäisevän päihdetyön menetelmien kehittämistyötä HUMAKin sisällä. Preventiimissä opiskelijat voivat suorittaa aiheeseen liittyviä opinnäytetöitä, harjoitteluja ja projekteja. Preventiimi tuottaa omia nettisivuja,  mistä löytyy resurssipankki nuorisotyöammattilaisten käyttöön.

Yhteyshenkilöt:

Sanna Pylkkänen
koordinaattori
puh. 020 7621 366

Reijo Viitanen
lehtori
puh. 020 7621 265

Preventiimin kotisivut

Palaa sivun alkuun

Järjestötyö ja kansalaistoiminta

 
Kansalaistoiminnan opetus, tutkimus ja kehittäminen ammattikorkeakouluissa
Käynnissä on kehittämishanke, joka liittyy kansalaistoiminnan opetukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen. Hanketta koordinoi Humanistinen ammattikorkeakoulu. Hanke käynnistyi huhtikuussa 2006 ja se kestää vuoden 2009 loppuun.

Käytännössä organisoidaan asiantuntijatapaamisia ja keskustelutilaisuuksia ammattikorkeakoulujen sisäisten toimijoiden kesken ja välille sekä keskeisten yhteistyökumppanien kesken.

Yhteyshenkilö:
tutkija Anne Holopainen
p. 020 7621 255
etunimi.sukunimi@humak.edu

Hankkeen kotisivut

Palaa sivun alkuun

Kansainvälisen nuoriso- ja järjestöyhteistyön kehittäminen Bosnia-Hertsegovinan ja Suomen välillä
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa paikallisia kansalaistoiminnan ja nuorisotyön toimijoita Bosnia-Hertsegovinassa ja lisätä suomalaisten ymmärrystä bosnialaisten nuorten, nuorisotyöntekijöiden ja kansalaistoimijoiden elämästä, toimintamahdollisuuksista ja tulevaisuuden toiveista.

Hankkeen toiminta alkoi vuonna 2006 ja ensimmäisiä opiskelijatöitä on julkaistu kirjassa TULE MUKAAN. Osallistumisen edellytyksiä järjestötoiminnassa (toim. Hanna Laitinen).

Tutustu HUMAKin julkaisuihin.

Yhteyshenkilö:
lehtori Ruut Kaukinen
p. 020 7621 304
etunimi.sukunimi@humak.edu

Palaa sivun alkuun

Yhteisöjen kehittäminen


Vuokkiniemen työpajatoiminnan koulutus- ja kehittämishanke

Hankkeessa pohjustetaan työpaja-/pajaluokkatoiminnan käynnistämistä Vuokkiniemessä.  Lue lisää hankkeesta.

Yhteistoiminta korkeakoulukeskuksessa -hanke / humanistis-kulttuurinen toimintaympäristö (HumKu)
Hankkeen tarkoituksena on humanistis-kulttuurisen kehittämisympäristön toimintamallin rakentaminen Oulun eteläisen alueella. Lue lisää hankkeesta.

Nuorten osallisuudella aktiiviseen kansalaisuuteen
Suunnitteluvaiheessa oleva hanke, jossa tullaan hyödyntämään verkostoitumisen tarjoamia mahdollisuuksia edistää humanistisen jakasvatusalan tutkimus- ja kehitystyötä ja samalla liittyä tehokkaasti osaksi Perämerenkaaren ja Lapin innovaatiojärjestelmää. Lue lisää hankkeesta.

Lapset ja nuoret laitoksissa - anglo-suomalainen vertaileva tutkimushanke
Hankkeen tavoitteena on etsiä vaihtoehtoja lasten ja nuorten rangaistuksiin perustuville laitossijoituksille ja tuoda esiin kehittämiskohteita jo toteutuneista vaihtoehdoista Suomessa. Tutkimustuloksia on tarkoitus hyödyntää ongelmallisesti käyttäytyvien lasten ja nuorten toimintaa kehittävien moniammatillista tiimityötä tekevien yhteisöpedagogien, sosiaalityöntekijöiden ja nuoriso-oikeuden asiantuntijoiden koulutuksessa eurooppalaisessa viitekehyksessä. Hanke on HUMAKin ja Bedfordshiren yliopiston yhteistyöhanke ajalla 2005-2007.

Yhteistyökumppanit: NACRO (UK), Nuorisotutkimusverkosto, Kuopion yliopisto, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.

Yhteyshenkilö:
tutkija-lehtori Tarja Kuula
p. 020 7621 254

Rikosperustainen nuorten laitospopulaatio -hanke
Pyritään selvittämään missä ja minkä verran Suomessa sijoitetaan lapsia ja nuoria laitoksissa rikosperustaisesti. Samalla etsitään oikeaa metodologiaa pysyvän seurantajärjestelmän kehittämiseksi jatkoa varten. Hanke tuottaa lisätietoa erityisesti erityiskasvatuksen parissa työtään tekeville yhteisöpedagogeille, jotka ovat kiinnostuneita kehittäiseen uusia työtapoja sosiaalista vahvistamista tarvitsevien nuorten kanssa työskenteleville nuorisotyöntekijöille tai kansalaistoimijoille. Hanke on Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja HUMAKin toteuttama yhteistyöhanke ajalla 1.4.2005 -31.12.2007.

Yhteyshenkilö:
tutkija-lehtori Tarja Kuula
p. 020 7621 254

Monikulttuuristen työmenetelmien kehittäminen maahanmuuttajatyöhön Itä-Suomen läänissä (MOKU)
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ammattilaisten kulttuurista vuorovaikutusta ja kehittää monikulttuurisia työmenetelmiä Itä-Suomen läänissä erityisesti venäläisten maahanmuuttajanuorten kohtaamiseen. Lisäksi on tarkoitus edistää kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ammattilaisten kulttuurista ymmärrystä ja vuorovaikutusta lähialueella. Hanke on saanut rahoitusta Itä-Suomen läänin nuorisotoimen kehittämisrahoista 17000€.

Hankkeessa tehdään syksyn 2007 aikana selvitystyö Itä-Suomen monikulttuurisen nuorisotyön laajuudesta ja sisällöistä koulutuksen toteuttamisen pohjaksi. Koulutusprosessi vuoden 2008 aikana rakentuu kulttuurisesta vuorovaikutuksesta, monikulttuurisen nuorisotyön menetelmistä ja kokemusten jakamisesta alan toimijoiden kesken Itä-Suomessa. Koulutus on suunnattu kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ammattilaisille Itä-Suomen läänin alueella. Koulutuksen laajuus on yhteensä 15op, josta lähiopetuksen osuus on 5op ja kehittämishankkeen osuus 10op. Koulutukseen sisältyy viisi lähiopetusjaksoa, opintomatka sekä kehittämishankkeen toteuttaminen.
Hanke on aloittanut 1.9.2007 ja jatkuu vuoden 2008 loppuun saakka ja mahdollisesti myös sen jälkeen pilottien seurantana mahdollisen rahoituksen järjestyessä. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Kristiina Hämäläinen.

Lisätietoja:
Aluekoordinaattori Jukka Määttä
p. 020 7621 249

Projektipäällikkö Kristiina Hämäläinen
p. 020 7621 246

Hankkeen kotisivut

Toteutuneiden hankkeiden raportteja

Sukupuolisensitiivisen nuorisotyön menetelmien kehittäminen Itä-Suomessa -hankkeen loppuraportti Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä.

 

Palaa sivun alkuun

TUTKIMUS- JA ALUEKEHITYSTYÖ

 

Tiedotteet

09.05.2008

Kannustekirja on Keski-Suomessa tehty.

09.05.2008

Joensuun kampus lastentapahtumia

järjestämässä

06.05.2008

Lehtoria haetaan Jyväskylään.

29.04.2008

Kulttuurituotannon lehtori haussa Kauniaisten kampukselle

28.04.2008

Tervetuloa HUMAKin Alumni-iltaan 14.5.2008