Kansainväliset hankkeet
Kansainvälisen nuoriso- ja järjestöyhteistyön kehittäminen Bosnia-Hertsegovinan ja Suomen välilä
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa paikallisia kansalaistoiminnan ja nuorisotyön toimijoita Bosnia-Hertsegovinassa ja lisätä suomalaisten ymmärrystä bosnialaisten nuorten, nuorisotyöntekijöiden ja kansalaistoimijoiden elämästä, toimintamahdollisuuksista ja tulevaisuuden toiveista.
HUMAKin opiskelijat ja lehtorit osallistuvat kansainväliseen yhteistyöhön pohtimalla muun muassa osallisuutta ja monikulttuurisuuden haasteita nuoriso- ja järjestötoiminnassa, kansainvälistä yhteistyötä kulttuuritapahtumien tuottamisessa sekä koulutusta kansainvälisen yhteistyön muotona.
Yhteistyötahoja ovat Palvelualojen ammattiliitto Pam ry., Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK ry., Etnocult ry. sekä paikalliset toimijat Bosnia-Hertsegovinassa. Hankkeen toiminta alkoi vuonna 2006 ja ensimmäisiä opiskelijatöitä on julkaistu kirjassa TULE MUKAAN. Osallistumisen edellytyksiä järjestötoiminnassa (toim. Hanna Laitinen). Sarja C. Oppimateriaalit
Tutustu HUMAKin julkaisuihin.
Lapset ja nuoret laitoksissa - anglosuomalainen vertaileva tutkimus
Tavoitteena on etsiä vaihtoehtoja lasten ja nuorten rangaistuksiin perustuville laitossijoituksille ja tuoda esiin kehittämiskohteita jo toteutuneista vaihtoehdoista Suomessa. Tutkimustuloksia on tarkoitus hyödyntää ongelmallisesti käyttäytyvien lasten ja nuorten toimintaa kehittävien moniammatillista tiimityötä tekevien yhteisöpedagogien, sosiaalityöntekijöiden ja nuoriso-oikeuden asiantuntijoiden koulutuksessa eurooppalaisessa viitekehyksessä. Hanke on HUMAKin ja Bedfordshiren yliopiston yhteistyöhanke ajalla 2005-2007.
Yhteistyökumppanit: NACRO (UK), Nuorisotutkimusverkosto, Kuopion yliopisto, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.
Yhteyshenkilö:
tutkija-lehtori Tarja Kuula
p. 020 7621 254
European Arts Management Programme
HUMAK osallistuu syksyllä 2006 käynnistyneeseen laajaan eurooppalaiseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää tuottajakoulutusta antavien organisaatioiden ja kulttuuri- sekä taidelaitosten välistä yhteistyötä kulttuurin sosiaalisen vahvistamisen alueella. Hanketta rahoittaa EU:n Leornardo da Vinci -ohjelma ja sitä koordinoi Oxford Brookes University Englannissa. Hanke jatkuu 30.9.2008 asti.
Yhteistyökumppanit: ENCATC European Network of Cultural Administration Training Centres, Institut für Kulturpolitik Universität Hildesheim (Saksa), ARSEC (Ranska), Aries Formazione (Italia), Vilnius Academy of Fine Arts (Liettua), Jagelloan University (Puola), University of Information Technology and Management (Puola), Sout-West University Neofit Rilsky, (Bulgaria).
Yhteyshenkilö:
Pekka Vartiainen
p. 020 7621 234
Eurooppalainen Master-tutkinto EUMASLI
HUMAK on mukana suunnittelemassa ensimmäistä viittomakielentulkeille tarkoitettua, yhteistä eurooppalaista Master-tutkintoa, jonka suunnittelu käynnistettiin Edinburgissa 10.-12.11.2006. HUMAK Suomesta, saksalainen Magdeburg-Stendahl -ammattikorkeakoulu (www.hs-magdeburg.de) ja skotlantilainen Herriot Watt -yliopisto (www.hw.ac.uk) ovat saaneet rahoituksen EUn Sokrates-ohjelman kautta eurooppalaisen viittomakielentulkkien Master-tutkinnon suunnitteluun.
Viittomakielentulkkien BA-tasoista koulutusta on Euroopassa tällä hetkellä Suomen lisäksi Saksassa, Britanniassa ja Hollannissa. Nyt käynnistetty suunnittelutyö kestää kolme vuotta, eli vuonna 2009 suunnitellaan aloitettavaksi eurooppalaiseen viittomakielentulkkien Master-tutkintoon - European Master in Sign Language interpreting (EUMASLI) johtava yhteinen koulutus.
Lue lisää
Yhteyshenkilö:
Koulutusjohtaja Pirkko Mikkonen
Viittomakielentulkin koulutusohjelma
p. 020 7621 328
Vuokkiniemen työpajatoiminnan koulutus- ja kehittämishanke
HUMAKin Haapaveden kampus on yhdessä Juminkeko-säätiön ja Metsähallituksen kanssa nuorisotyön kehittänyt nuorisotyötä Vuokkiniemen kylässä Vienan Karjalassa. Tavoitteena on ennaltaehkäistä kylän nuorten syrjäytymistä ja edistää kylän elinkeinotoiinnan vahvistumista etenkin matkailualalla. Hankkeessa järjestetään vuokkiniemeläisille opettajille koulutusta ja opintokäyntejä, jossa tavoitteena on tutustuttaa heidän suomalaisen ja venäläisen työpaja- ja palajluokkatoiminnan toiminta-ajatukseen ja toimintamuotoihin sekä tukea heitä oman, Vuokkiniemeen soveltuvan toiminnan synnyttämisessä.
Vuokkiniemeläisten opettajien kehitystyön tukena toimivat HUMAKin lehtorit, opiskelijaryhmä, kouluttaja sekä HUMAKin suomalaiset yhteistyökumppanit.
Yhteyshenkilö:
lehtori Matti Strömmer
p. 020 7621 239
Aiemmin toteutuneita hankkeita
Minerva - Educational Dimension of Conflict Resolution through Cultural Production -hanke:
Minerva-hankkeessa tukittiin teatterin käyttöä yhteisötaiteen välineenä. Hanketta koordinoi HUMAK, ja siinä oli mukana lukuisia yhteistyökumppaneita eri puolilta Eurooppaa. Act & Change -virtuaalinen käsikirja on julkaistu verkossa ja DVD:nä HUMAKin julkaisusarjassa.
Lue lisää kansainvälisyydestä HUMAKin opinnoissa.