HUMAKin kehittämistoiminta Itä-Suomessa
Opetustulkkikeskus
HUMAKin viittomakielialan kampuksilla Kuopiossa ja Helsingissä toimii opetustulkkikeskus. Se antaa opiskelijoille mahdollisuuden perusopintojen aikana päästä tutustumaan viittomakielentulkin todelliseen työelämään harjoittelemalla tulkkikeskuksessa ohjatusti erilaisia tulkkikeskuksen töitä.
Opetustulkkikeskus on viittomakielen tulkkikoulutuksen työoppimisen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan keskus. Opetustulkkikeskuksen kautta toteutetaan erilaisia kehittämishankkeita, esim. vuonna 2007 opetusministeriön rahoittama opiskelutulkkauksen kehittämishanke.
Opetustulkkikeskus antaa viittomakielen tulkkiopiskelijoille mahdollisuuden tutustua laajemmin tulkkien työelämään jo opiskeluaikana. Se toimii koulutuksen ja työelämän kohtaamispaikkana. Sen tavoitteena on tutustuttaa opiskelijoita monipuolisesti koko laajaan asiakas- ja työkenttään sekä antaa opiskelijoille mahdollisuus oppia aidoissa tilanteissa työnsä analysointia ja itsearviointia.
Yhteyshenkilö:
lehtori Mikko Karinen
p. 020 7621 324
Yhteistyö Joensuun yliopiston kanssa
Joensuun yliopiston ja Humanistisen ammattikorkeakoulun välille solmittiin loppuvuodesta 2006 sopimus alueellisesta yhteistyöstä. Yhteistyötä edistetään erityisesti opetuksessa ja hanketoiminnassa.
Opetuksellisen yhteistyön tavoittena on vahvistaa kansalaisyhteiskuntaan, kansalaistoimijuuteen ja -vaikuttamiseen sekä nuorisotutkimukseen liittyvää osaamisperusteista yhteistyötä. Hanketoiminnassa keskitytään aluekehitystä palvelevaan tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä erityisesti verkostoitumiseen alueen kansalaisjärjestöjen kanssa. Samalla edistetään yhtesityömahdollisuuksia mm. opiskelijavaihtoon liittyvissä toiminnoissa.
Yhteistyön lähtökohtana on yliopistokoulutuksen tiedeperusteisuus ja ammattikorkeakouluopetuksen toimialalosaamisen toisiaan täydentävyys.
Yhteyshenkilö:
rehtori Eeva-Liisa Antikainen
p. 020 7621 337
Toteutuneiden hankkeiden raportteja:
- Esteetön kommunikaatio viittoen -hanke
Projekti on selvittänyt viittomakommunikaation opetuksen ja viittomakieli vieraana kielenä -opetuksen määrää ja laatua sekä kehittää opetusta siten, että se vastaa kentän tarpeisiin. Hankkeen loppuraportti VIITO NIIN YMMÄRRÄN. Esteetön kommunikointi viittoen -projekti on julkaistu HUMAKin julkaisusarjassa.
- Sukupuolisensitiivisen nuorisotyön menetelmien kehittäminen Itä-Suomessa -hanke
Hankkeessa on kehitetty menetelmiä, joiden avulla voidaan tukea nuorten kasvua ja myönteisen sukupuoli-identiteetin kehittymistä. Hankkeessa tuotettu oppikirja on julkaistu HUMAKin julkaisusarjassa verkkojulkaisuna (pdf). Tututstu myös hankkeen kotisivuihin.