Oppimisympäristöt
Kontaktiopetus (K)
Kontaktiopetus toteutetaan esittävänä luento-opetuksena tai muita lähiopetuksen menetelmiä hyödyntävänä toiminnallisena opetuksena. Toiminnalliseen opetukseen kuuluu pienryhmäopetusta, esimerkiksi aktivoivat luennot, ohjatut ryhmätyöt, seminaarit, demonstraatiot jne. Kontaktiopetukseen liittyvä lähiopetuksen tuntimäärä vaihtelee teemoittain ja kontaktiopetuksena tarjottu teema sisältää aina myös itsenäistä työskentelyä. Teema voidaan toteuttaa myös kontaktiopetuksen ja muiden oppimisympäristöjen yhdistelmänä.
Itsenäinen työskentely (I)
Täysin itsenäisesti toteutettava teema ei sisällä lainkaan kontaktiopetusta. Itsenäinen työskentely mahdollistaa opiskelijalle itsenäisen tiedon hankkimisen, analysoinnin ja uuden tiedon tuottamisen hänelle sopivana ajankohtana. Itsenäisellä opiskelulla hankittu osaaminen osoitetaan usein tentillä, etätehtävällä, suunnittelu- tai arviointiraportilla jne. Opiskelijalla on oikeus saada ohjausta teemasta vastaavalta lehtorilta, vaikka työskentely on itsenäistä. Itsenäisessä työskentelyssä voidaan käyttää hyväksi muita oppimista tukevia ympäristöjä (M).
Työoppiminen (T)
Työoppimisessa opiskelija yhdistää tutkivalla työotteella tutkimuksellista tietoa ja käytännön kokemusta kulloinki opiskeltavassa teemassa. Tavoitteena on, että työoppimisjakson aikana teoreettinen tieto yhdistyneenä työkokemukseen tuottaa oppimista, osaamista ja vähitellen kehittyvää alan asiantuntijuutta.
Opintojen alkuvaiheessa pääpaino on työelämään ja ammattialaan tutustumisessa. Loppuvaiheessa painottuvat työn tarkastelu, käytännön ja alan kirjallisuudesta löytyvän teorian vertaaminen ja tarvittaessa uusien käytäntöjen pohtiminen. Työoppimspaikkoja voivat olla omaan alaan ja ammatilliseen päämäärään liittyvät työpaikat. Työoppimisjakson jälkeen opiskelija raportoi oppimansa asiat. Jokaisen opiskelijan tulee suorittaa opinnoistaan vähintään 30 opintopistettä työoppimisena.
Työoppimiseen liityviä asioita on kuvattu tarkemmin työelämäyhteistyön sivulla sekä Työppimisen käsikirjassa opiskelijoille (pdf) ja työpaikoille (pdf).
Verkko-oppiminen
HUMAKissa opiskelija voi käyttää tietoverkkojen viestintä- ja informaatiopalveluja oppimisympäristönä muiden opiskelutapojen ohella.
Lisätietoa HUMAKin virtuaaliopinnoista.
Kansainvälinen oppimisympäristö
HUMAK tarjoaa opiskelijoilleen erilaisia kansainvälisen oppimisympäristön hyödyntämismahdollisuuksia aina kansainvälisestä vaihdosta ja ulkomailla tehtävistä työoppimisista erilaisiin opintomatkoihin ja hankkeisiin. Kansainvälistä oppimisympäristöä voi hyödyntää myös kotimaassa mm. osallistumalla kansainvälisyysopintoihin.
HUMAKin kampuksilla on tarjolla englanninkielisiä opintoja ulkomaalaisille vaihto-oppilaille. Osa niistä on rakennettu siten, että opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa opintoja eri kampuksilla ja siten tutustua HUMAKin toimintaan eripuolilla Suomea.
Courses in English - Degree Programme in Civic Activities and Youth Work (pdf)
Courses in English - Degree Programme in Cultural Management (pdf)
Projektit (P)
Oppimisprojektit voivat olla tutkimus- tai selvitystehtäviä, mutta yhtä hyvin palvelun tai tapahtuman toteuttamista. Projektien kautta opiskelija oppii ryhmä- ja tiimityöskentelyä ja solmii työelämäsuhteita sekä saa tuoretta tietoa työelämän vaatimuksista. Oppimisprojekteja voidaan toteutta yksin tai ryhmissä, ja niihin liittyy käytännön toteutuksen lisäksi teemakirjallisuutta. Arvioitava tuotos voi olla esimerkiksi raportti, tapahtuma, näyttely, esitys tai videokooste.
Opiskelija voi osallistua kampuksien organisoimiin työelämälähtöisiin projekteihin tai ehdottaa omia hankkeitaan projekteiksi. Kehittämis- ja projektiopintojen lähtökohtana on työelämän aito tarve ja tilaus.
Muita oppimista tukevia oppimisympäristöja (M)
Opiskelijat voivat löytää mediasta mm. uusinta informaatiota tutkimustuloksista tai kartoittaa joitakin ilmiöitä median luoman kuvan avulla. Tutustumiskäynnit, opintomatkat, alan traditioon kuuluvat seminaarit ja ekskursiot voivat olla kiinteä osa monia oppimisympäristöjä, mutta niitä voidaan käyttää itsenäisinä oppimisympäristöinä. Opintokäynteihin tms. voidaan liittää kirjallisuutta, jonka antaman teoreettisen pohjan avulla reflektoidaan nähtyä ja kuultua sekä raportoidaan prosessi kirjallisesti.
Organisaatioiden ja instituutioiden asiantuntijat voivat toimia sopimuksen mukaan tietopankkina opiskelijoille niin yksilö kuin ryhmätasollakin.
Opiskelijatiimi (O)
Opiskelijatiimissä hyödynnetään HUMAKin työ- ja projektioppimisympäristöjä ja tiimioppimista ja opitaan yrittäjyyttä toimimalla lukuvuoden ajan NY-yrittäjänä. Opiskelijatiimissä opiskellaan koko lukuvuoden ajan ja siihen voivat hakea kaikkien HUMAKin koulutusohjelmien opiskelijat. Hakuaika on huhti-toukokuussa. Opiskelijatiimivuotta suositellaan kulttuurituottajille 2. opiskeluvuonna, yhteisöpedagogi-opiskelijoille 3.opiskeluvuonna ja tulkki-opiskelijoille 4. opiskeluvuonna.
Vuoden opintoihin kuuluu kaksi kaikille pakollista teemaa.
- Työelämätaidot 10 op sisältää työyhteisön ja tiimin rakentamista ja siinä toimimista lukuvuoden ajan sekä yleisiä työelämätaitoja ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta
- Toiminta yksityisellä sektorilla 10 op suoritetaan Nuori Yrittäjyys ry: oma NY-yritys -opinto-ohjelman kautta, eli perustamalla muutaman opiskelijan ryhmissä oma NY-yritys.
- Loput 40 op muodostuvat opiskelijan koulutusohjelman ja HOPSin mukaisista teemoista, jotka suoritetaan työoppimisina ja projekteina. Tulkkiopiskelijoille tiimivuoteen sisältyy myös opinnäytetyön tekeminen.
Toiminnan avulla pyritään mallintamaan työelämässä toimisen lainalaisuuksia ja antamaan opiskelijalle edellytykset toimia valmistumisen jälkeen joko itsenäisenä yrittäjänä tai yrittäjäasenteella työskentelevänä palkansaajana.
Lisätietoa opiskelijatiimistä.
OPISKELU
Lukuvuoden 2007 - 2008 jaksot:
- jakso 1: 27.08.2007 - 10.10.2007
- jakso 2: 11.10.2007 - 28.11.2007
- jakso 3: 29.11.2007 - 27.01.2008
- jakso 4: 28.01.2008 - 16.03.2008
- jakso 5: 17.03.2008 - 04.05.2008
- jakso 6: 05.05.2008 - 19.06.2008