Tulisiko sinusta hyvä yhteisöpedagogi?

Yhteisöpedagogin (AMK) tutkinnon voi suorittaa tutkintoon johtavana aikuiskoulutuksena, jolloin koulutus on laajuudeltaan 120-150 opintopistettä riippuen opiskelijan aikaisemmista opinnoista ja työkokemuksesta. Koulutus sopii erityisesti niille, joilla on soveltuva perustutkinto, muita soveltuvia korkeakoulutasoisia opintoja ja/tai vankka alan työkokemus. Opinnot soveltuvat myös henkilöille, joilla on kansalais- ja järjestötoiminnan alueelta pitkä ja monipuolinen kokemus vaativien luottamustehtävien hoidosta.

Opiskelu on kokopäivätoimista, keskimäärin kerran kuukaudessa järjestettävät 2-3 päivän mittaiset lähiopetusjaksot ja näiden välillä tapahtuva itsenäinen opiskelu mahdollistavat opintojen suorittamisen työn ohessa. Opiskeluaika on kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen määräytyen suoritettavien opintojen laajuuden perusteella.

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman tavoitteena on kouluttaa vuorovaikutustaitoisia, luovia ja itsenäiseen työskentelyyn pystyviä osaajia kansalaistoiminnan ja nuorisotyön parissa tehtävään työhön. Koulutus antaa ja tukee valmiuksia toimia asiantuntija-, koulutus-, kehittämis- ja esimiestehtävissä sekä vaativissa ohjaustehtävissä.

Koulutusohjelmasta valmistuu uudistumiskykyisiä ja monipuolisia osaajia, jotka kykenevät toimimaan moninaistuvassa ja muuttuvassa työelämässä yhteiskunnan eri sektoreilla. Koulutusohjelmasta valmistuneen ammattilaisen osaamisalueita ovat toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen, yhteisöllisyyden rakentaminen ja sosiaalisesti kestävän kehityksen tukeminen.

Yhteisöpedagogit sijoittuvat kansalaisjärjestöjen, kuntien, laitosten, yritysten ja yhteisöjen palvelukseen esim. järjestö-, nuoriso-, koulu-, vapaa-ajan, erityis- ja nuorisokodinohjaajiksi, projektipäälliköiksi ja -sihteereiksi, kansainvälisen toiminnan koordinaattoreiksi, suunnittelijoiksi, kouluttajiksi ja palveluyrittäjiksi.

Hakuohjeet

Koulutuksen rakenne

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma 210 op rakentuu seuraavista opinnoista:

  • HUMAKin yhteiset opinnot 10 op
    • Orientoituminen ammattikorkeakouluopintoihin 5 op
    • Orientoituminen ammattiin ja ammattialaan 5 op
  • Yhteisöpedagogin yhteiset opinnot 80 op
    • Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön perusteet 10 op
    • Elämänkaari, kasvatus ja kulttuuri 10 op
    • Muuttuva yhteiskunta ja kansalaisuus 5 op
    • Ohjaamisen perusteet 5 op
    • Sosiaalinen vahvistaminen ja osallisuus 5 op
    • Viestinnän ja markkinoinin perusteet 10 op
    • Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön toimijat ja talous 10 op
    • Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen perusteet 5 op
    • Johdatus tutkivaan työotteeseen 10 op
    • Kielitaito kansainvälisten suhteiden perustana 10 op
  • Ohjaus- ja vuorovaikutusopinnot 30 op
    • Erityiskasvatus 30 op
    • Liikunta- ja terveyskasvatus 30 op
    • Osallistaminen ja yhteistoiminta 30 op
    • Seikkailukasvatus 30 op
    • Taide- ja kulttuurikasvatus 30 op
    • Yhteisöviestintä ja mediakasvatus 30 op
  • Vapaasti valittavat opinnot 20 op
  • Ammatillinen suuntautuminen ja opinnäytetyö 70 op
    • Työelämätaitojen opinnot 10 op
    • Vaihtoehtoiset ammatilliset suuntautumisopinnot 40 op
      • Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 40 op
      • Sosiaalisen vahvistamisen käytännöt ja niiden kehittäminen 40 op
      • Kansainvälisten ja monikulttuurisen toiminnan kehittäminen 40 op
    • Tutkimusmenetelmät ja opinnäytetyö 20 op

Tutustu tarkemmin opintojen sisältöön opinto-oppaan avulla.Tutkintoon johtavassa aikuiskoulutuksessa yhteisöpedagogin (AMK) tutkintoon kuuluvia opintoja (210 op) ei suoriteta kokonaisuudessaan, vaan opiskelijoille tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS, jossa määritellään opiskelijakohtaisesti suoritettavat opinnot. Opintojen laajuus riippuu opiskelijan aikaisemmista opinnoista ja alakohtaisen työkokemuksen määrästä.

Kevään tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen yhteishaussa (14.4.-2.5.2008) on mahdollista hakea laajempaan tutkintoon johtavaan aikuiskoulutukseen Nurmijärven kampukselle (ks. hakuohjeet). 

Palaa sivun alkuun

 

 

KOULUTUSTARJONTA

 

Uratarinoita

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ko

Kati Suhonen -Kasvatustyötä ja kaukokaipuuta

Kulttuurituotannon ko

Johanna Hietanen - Kulttuurituottajana Espoon 550-vuotisjuhlassa

Viittomakielentulkin ko

Matleena Rantala - Haaveammattina
viittomakielentulkki ja opettaja