Yhteisöpedagogeja kansalaistoimintaan ja nuorisotyöhön Torniosta
HUMAKin Tornion kampus on järjestö- ja nuorisotyöalan ainoa ammattikorkeakoulutoimija Lapin läänin alueella. Seikkailu-, liikunta- ja erityiskasvatuksellisten menetelmien lisäksi tiedon ammatillinen ja työelämälähtöinen soveltaminen kytkeytyy sosiaalisen vahvistamisen käytäntöihin sekä kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan kehittämiseen.
Tarjolla on nuorisoasteen koulutuksen lisäksi myös tutkintotavoitteista aikuiskoulutusta, avointa ammattikorkeakouluopetusta sekä jatko- ja täydennyskoulutusta alan toimijoille.
Tornion kampuksella kansainvälinen ja monikulttuurinen toiminta on yksi keskeisistä kehittämisalueista. Kampus on tunnettu seikkailukasvatuksestaan niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Kansainvälisyys on kampuksen arkipäivää: vaihto-opiskelu on vilkasta ja kampuksella opiskelee lukuisia kansainvälisiä opiskelijoita.
Valmistuneiden yhteisöpedagogien uratarinoita
Lue millaisiin tehtäviin HUMAKista valmistuneet ovat sijoittuneet, ks. Uratarinat sivustolta Koulutustarjonta.
Uutiskirje
Uutiskirje, kevät 2008 kertoo ajankohtaiskuulumisia HUMAKin järjestö- ja nuorisotyön koulutuksesta Pohjois-Suomessa. Lue tästä (pdf).
Näin löydät meidät
HUMAKin Tornion kampus sijaitsee kahden kilometrin päässä Tornion keskustasta, Peräpohjolan Opiston tiloissa.
HUMAK Tornio
Kivirannantie 13-15
95410 TORNIO
p. 020 7621 290
f. 020 7621 291
tornio(at)humak.edu